Erasmus+ -ryhmäliikkuvuutemme perustuvat vastavuoroisuuteen ja perhemajoitukseen. Kun opiskelijamme matkustavat kumppanikouluun, he majoittuvat paikallisissa perheissä. Vastaavasti osallistuvien opiskelijoiden perheet sitoutuvat majoittamaan kumppanikoulun opiskelijan tämän vieraillessa Suomessa.
Perhemajoitus on tärkeä osa Erasmus+ -kokemusta. Sen kautta opiskelija pääsee käyttämään kielitaitoaan, tutustumaan paikalliseen arkeen ja kulttuuriin sekä tutustumaan vaihtopariinsa. Samalla koko perhe saa kansainvälisen kokemuksen omassa kodissaan.
Perhemajoitukseen sitoutuminen
Lähtökohtaisesti liikkuvuuteen valittavan opiskelijan perhe sitoutuu tarjoamaan majoituksen yhdelle ulkomaiselle opiskelijalle. Siksi perheen on hyvä arvioida mahdollisuutta majoittamiseen jo ennen opiskelijan hakemista tai osallistumisen vahvistamista.
Vierasta varten ei tarvita omaa huonetta tai erityistä ohjelmaa. Tavallinen turvallinen koti ja tavallinen perhearki riittävät. Majoitus on usein järjestynyt pienillä ratkaisuilla. Esimerkiksi sisarukset voivat nukkua vierailun ajan samassa huoneessa, jolloin vieraalle vapautuu sopiva nukkumatila.
Perhe huolehtii majoituksen lisäksi tarvittavista ruokailuista (aamiainen, päivällinen/illallinen ja iltapala) ja auttaa opiskelijaa kulkemaan koululle ja takaisin. Koulupäivien ja yhteisen ohjelman järjestää koulu, mukaan lukien koulupäivien lounaat. Vastaavasti oma opiskelijamme saa kohdemaassa saman tuen vaihtoperheeltään.
Meillä on perhemajoituksesta erittäin hyviä kokemuksia. Usein parhaat muistot syntyvät tavallisista asioista: yhteisestä ruokailusta, juttelemisesta tai muusta pienestä yhdessä tekemisestä. Vieraan vastaanottaminen voi parhaimmillaan olla mukava ja yhdistävä kokemus koko perheelle ja synnyttää myös pidempään jatkuvia ystävyyssuhteita. Ennen liikkuvuutta opiskelijat tutustuvat toisiinsa, ja vaihtoparit pyritään muodostamaan yhteisten kiinnostuksen kohteiden ja toiveiden perusteella. Ryhmäliikkuvuudessa mukana on aina myös oman koulumme opettaja, joka tukee opiskelijoita koko matkan ajan ja on tarvittaessa saatavilla.
Toivomme, että perhemajoitukseen suhtaudutaan avoimin mielin. Kyse ei ole täydellisen kodin tai erityisen ohjelman tarjoamisesta, vaan vieraan ottamisesta hetkeksi mukaan oman perheen tavalliseen arkeen. Ryhmäliikkuvuuksissa kyse on vain viidestä päivästä. Lyhyissä yksilövaihdoissa 12 päivästä ja pitkissä yksilöliikkuvuuksissa 30 päivästä. Parhaimmillaan Erasmus+ on kansainvälinen kokemus koko perheelle.
Milloin perhemajoituksesta voidaan poikkeuksellisesti vapauttaa?
Haluamme varmistaa, ettei perhemajoitus muodostu esteeksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevien opiskelijoiden osallistumiselle Erasmus+ -toimintaan. Jos opiskelija haluaa osallistua liikkuvuuteen, mutta hänen tai perheensä tilanteeseen liittyy Erasmus+ -ohjelmassa tarkoitettu osallistumisen este, voidaan selvittää mahdollisuutta osallisuustukeen ja siihen liittyvään vapautukseen perhemajoituksesta.
Osallistumisen este voi liittyä esimerkiksi:
Perhemajoituksesta vapautuminen on sidottu osallisuustuen saamiseen. Jos opiskelija haluaa osallistua liikkuvuuteen ja kokee tarvitsevansa osallisuustukea, huoltaja ilmoittaa asiasta ensin liikkuvuutta järjestävälle opettajalle vastaanottaessaan liikkuvuspaikkaa. Opiskelijalle sovitaan tämän jälkeen keskusteluaika kuraattorille, joka arvioi osallisuustuen tarpeen luottamuksellisesti.
Pelkkä haluttomuus majoittaa vierasta, arjen järjestelyjen tarve, kodin pieni koko, vierashuoneen puuttuminen tai tilanteen kokeminen uutena tai jännittävänä eivät yleensä ole peruste vapautukselle. Jos osallisuustuen perusteet täyttyvät, opiskelija voidaan vapauttaa perhemajoituksesta. Vapautuksen toteutuminen edellyttää lisäksi, että ryhmän majoitus voidaan järjestää siten, että toinen osallistuva perhe pystyy majoittamaan kaksi vierasta.
Osallisuustuen tarkoituksena on turvata osallistumisen mahdollisuus. Jos opiskelija haluaa lähteä Erasmus+ -liikkuvuuteen, vaikean taloudellisen, sosiaalisen, terveydellisen tai muun elämäntilanteen ei tulisi estää häntä osallistumasta.
Lisätietoja: Anu Borén ja Mika Jokiaho
Julkisesti, opettajille, opiskelijoille, henkilökunnalle ja huoltajille